Yliniemi Ilkka

Olen ollut mukana politiikassa jo opiskelija-aikanani 70-luvulla, jolloin asenteet ja ilmapiiri olivat hyvin jännittyneet ja ideologinen vastakkainasettelu oli jyrkkää.- Kommunistit ja erityisesti stalinistit esiintyivät kaiken hyvän ja oikean tietäjinä ja me kokoomuslaiset olimme heidän mielestään taantumuksellisia - he edistyksellisiä. Lisäksi Kekkonen hallitsi kaikkea - tai ainakin pyrki.Nyt 20-30 vuotta myöhemmin voin vain todeta, että ne kokoomuslaiset arvot olivat ja ovat yhä kestäviä ja niiden varaan tätä yhteiskuntaa on hyvä rakentaa. Yksilön vapaus ja yrittäminen ja vastuullisuus ovat vahvoja voimia.

Nyt, kun katselen politiikkaa vähän kauempaa , se on muuttunut enemmän valtapolitiikaksi ja monissa asioissa puolueet ovat lähestyneet toisiaan. Silti ei ole merkityksetöntä kuka asioita hoitaa ja mitkä ovat niiden perimmäiset tavoitteet.

Minulle on nyt tärkeää aluepolitiikka - toiminhan aluekehitystyön parissa päivittäin. Me pohjois-suomalaiset teemme kovasti töitä. Täällä tuotetaan Suomen kansantaloudelle tärkeitä vientituuotteita enemmän kuin missään muualla asukasta kohden, me tuotamme tarvitsemamme sähkö- ja lämpöenergian paikallisesti omista puhtaista läheteistä, täällä saavutettiin teknologinen läpimurto ICT-alalla. Silti Pohjois-Suomi on joutunut sivustakatsojan rooliin ja alueen kehittämistä laiminlyödään. Tie- ja rautatieverkostot, meriliikenneväylät , lentoasemat , yliopistot ovat jääneet kehittämistoimenpiteiden ulkopuolelle. Valtio on kuitenkin samaan aikaan, kun se on lakkauttanut tuhansia virkoja ja toimia ( 17161) Pohjois-Suomesta saanut miljardien (n 2,5) eurojen myyntivoittoja ja osinkoja pohjoissuomalaisista yrityksistään.

Metrot ja Marjaradat saivat rahoituslupaukset saman tien, mutta meidän ja elinkeinoelämän kipeästi tarvitsemamme investoinnit odottavat ja odottavat muutamia kymmeniä miljoonia.

Suomi tarvitsee Pohjoisesta ja Oulusta eduskuntaan politiikkoja, joilla on halua ja kokemusta pitää alueensa puolia. Se on mielestäni kansanedustajan perustehtävä ja uskon, että Suvi Lindeniltä löytyy kapasiteettia myös siihen ja onhan hänellä kokemusta niin Oulun kaupunginvaltuustosta kuin maakuntaliiton valtuustostakin, jonka puheenjohtajana hän on toiminut.

Ilkka Yliniemi
Dipl.ins
Kehitysjohtaja


alaosa.gif