Tamminen Paula
Olen seurannut Suvi Lindénin toimia ja saavutuksia jo vuosia. Suvi esiintyy aina luontevasti ihmisiä lähestyvänä, kuuntelevana ja positiivista toivoa antavana. Suvin tapaa ja taitoa olla ihmisten parissa on aina miellyttävä seurata. Hän on asioihin paneutuva, monesta aihealueesta kiinnostunut ja sitkeä arkisen elämän puolustaja ja asioiden hoitaja.
Suvilla on taito keskittyä hoidettavaan asiaan perusteellisesti; hän hankkii hyvät taustatiedot ja hallitsee aina taidokkaasti asioiden kokonaisuuden.
Suvi huolehtii ja välittää aidosti lähellään olevista ihmisistä. Dynaamisissa daameissa ja Suvi- teamissa työskennellessäni olen päässyt mukaan moneen mielenkiintoiseen tapahtumaan.
Ouluun muuttaessani pääsin nopeasti mukaan Kokoomus- yhdistykseen ja tutustuin Suviin hänen ystävällisen kontaktin avulla.
Kansanedustajana Suvi pyrkii ja haluaa kuunnella, ottaa kantaa ja hoitaa hänelle luotettuja asioita aina mahdollisimman hyvin. Vaikuttajana toiminnat ja tekemiset ovat vielä pahasti kesken. Monet hänen hyvään alkuun saattamat asiat odottavat käytäntöön, elävään elämään laittajaa... uusista tavoitteista puhumattakaan!
Elämässäni on tärkeintä itseni ja läheisteni terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen ja luonnollisesti, läheisille lämmön sekä välittämisen tunteen jakaminen vastavuoroisesti . Ympärillä sekä kauempanakin olevat vahvat ja vakaat ihmissuhteet tekevät elämisen täyteläisemmäksi.
Paula Tamminen,
terveydenhuollon maisteri,
Oulu
