Siksi Suvi

"Suvi on ymmärtänyt liikunnan ja terveyden merkityksen koko elämänkaaren aikana, ja voimakkaasti ollut mukana myös vanhemman ikäpolven hyvinvoinnin edistämisessä."
Marja Aarnio-Isohanni, toimitusjohtaja, THT

"Ilokseni vahvan poliitikon sisältä löytyy Suvi, jolla on poliittisesti sitoutumattomaan nuorisojärjestöön siteet jo lapsuudesta."
Eila Alakiuttu, kansantanssiohjaaja

"Minusta hän kulttuuriministeriaikaan kävi ahkerasti eri kulttuuritilaisuuksissa ja oli "läsnä" ja aidosti kiinnostunut taiteilijoiden arkielämän murheista ja vaikeuksista."
Kirill Babitzin, artisti

"Meidät nuoretkin huomioiden"
Julia Boström, kouluavustaja

"Opettajana minulle on tärkeää, että eduskuntaan valitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät kasvatuksen ja opetuksen merkityksen sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta."
Outi Ervasti, apulaisrehtori

"Suvilla riittää aikaa ja tarmoa paneutua kansalaisten yhteydenottoihin ja viedä heidän asioitaan eteenpäin."
Antti Haapalainen, työvoimaohjaaja, YTM

"Oulun kaupunki ja ympäristön seutukunnat ihmisineen ja heidän arkipäivän ongelmansa ovat tulleet Suvi Lindénille entistä tutuimmiksi kahdentoista vuoden eduskuntatyön aikana."
Merja Haapaviita, diplomikosmetologi

"Suvi Lindén on pohjoissuomalainen sporttinen, liikuntaa harrastava nuorten ystävä. Opiskelijana olen saanut häneltä paljon tietoa erilaisista opiskelumahdollisuuksista."
Niko Haapaviita, lukiolainen

"Kannatan henkilöä, jonka katson pystyvän hoitamaan laaja-alaisesti yhteiskunnallisia ja valtiollisia asioita."
Veijo Hukka, taidemaalari

"Lapset, liikunta ja nuorisotyö. Tiedän näiden olevan myös Suville tärkeitä asioita, joita tarvitsen hänet hoitamaan valtakunnan tasolle Pohjois-Suomesta."
Juha Hänninen, sotilas

"Suvi Lindénillä on laaja-alainen näkemys yhteiskunnan eri alueilta niin kansanedustajana, ministerinä kuin kunnallispoliitikkona."
Kyllikki Isomursu, isoäiti

"Ja kyllä minä jo silloin heti huomasin sinusta Suvi, että..."
Anneli Juustinen, näyttelijä

"Suvi eduskuntaan tahtonaisena pitämään huolta siitä, että puolustusratkaisuissa päädytään oikeisiin valintoihin."
Matti Kariniemi, ohjelmistoihmistä

"Minulle tärkeitä asioita tällä hetkellä ovat vanhusten asiat sekä opiskelijoiden asema."
Kyösti Kekkonen, DI

"Selkokielinen ja suorituskykyinen,
luottamustehtävään pätevä ja soveltuva"

Eija Keränen, tj, KM-tutkija, kouluttaja

"Suvissa näen voimakasta naisenergiaa. En voi olla ihailematta älykästä ja voimakastahtoista naista, joka tarmokkaasti ja rohkeasti ottaa kantaa ja tarttuu hyvin vaikeisiinkin yhteiskunnallisiin asioihin."
Kirsi Koivunen, tutkija, THM

"Valitsin jo vuosia sitten listoilta mielestäni tarpeeksi taitavan ja kiinnostavan ehdokkaan. Siitä lähtien on Suvi ollut valintani."
Markku Koivuperä, insinööri

"Olen vuosi vuoden jälkeen ilahtunut siitä intensiivisestä työmotivaatiosta, mitä Suvilla on ollut kansanedustajakausinaan."
Lissu Kontio, projektikoordinaattori

"Hänellä on ollut tahtoa ottaa selvää asioista ja kuunnella meidän varhaiskasvatuksen ammattilaisia."
Pirjo Koret, päiväkodin johtaja

"Suvin linjassa arvostan normikokoomuslaisuutta, eli pidetään paikat kunnossa ja kehitetään koko Isänmaatamme mahdollisimman hyvin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin."
Petteri Korhonen, järjestövaikuttaja

"Suvin tietojenkäsittelytieteiden koulutus on erinomainen tausta hänen nykyiselle työlleen: tietotekniikka on muuttamassa kaikkia yhteiskunnan aloja."
Annukka Lantto, toimitusjohtaja, KTM

" Äänestämme Suvi Lindénin jatkoon edelleen!"
Marjatta Lapinkari, eläkeläinen

"Hänen toimiessaan valtuustoryhmämme puheenjohtajana ihastelin hänen erinomaista neuvottelutaitoaan ja yhteistyökykyään eri poliittisia intressejä edustavien henkilöiden kanssa."
Sirkka-Liisa Linna, lastenpsykiatrian dosentti 
"Suvi on perusteellinen, oppinut poliitikko, tyylikäs henkisesti ja fyysisesti."
Inkeri Luoma-aho, näyttelijä
 

"Suomen urheiluelämä tarvitsee vahvoja päättäjiä. Sellainen olisi saatavilla."
Vesa Martikkala, liikuntaopiston rehtori

"Muistatteko, että kulttuuriministerinä toimiessaan Suvi Lindén painotti lastenkulttuurin merkitystä, minkä seurauksena sytytettiin koko maan kattava Taikalamppu-lastenkulttuuriverkosto?"
Kaisu Mikkola, liikkuva äänestäjä

"Ihailen Suvin poliittista ammattitaitoa. Häneltä olen myös usein saanut hyviä neuvoja yksityisyrittäjän arjen pulmiin."
Paula Nummela, yrittäjä

"Suvi arvostaa ikäihmisten senioritanssia liikuntamuotona parhaimmillaan."
Kaisu Palosaari, senioritanssiohjaaja

"Suvi on huolissaan samasta asiasta kuin minäkin: pätkätyöt ovat hoito- ja opetustyötä tekevien naisten ongelma."
Päivi Perovaara, opettaja, FM

"Seniorien huoletkin hän syliinsä sulkee."
Hillevi Possakka, eläkeläinen

"Lindénin mielipiteet erityislukioista ja opintorahan suuruudesta saivat minut lopulta vakuuttumaan siitä, että hän ajaa minulle tärkeitä asioita."
Tiia Possakka, abiturientti

"Vastuun ottaminen ja kantaminen on mitä suurimmassa määrin inhimillistä toimintaa ja vuorovaikutusta. Sitä Suvi edustaa suomalaisessa poliittisessa elämässä."
Hilkka Poutanen, tutkija, FM

"Suvi tuli, voitti ja pyyhkäisi yli tavanomaisen kalkkeutumisen, vanhat pölyt pyyhkiytyivät pois poliittisesta käytännöstä."
Maija-Liisa Pukinkorva, yrittäjä

"Näkemys auttaa havaitsemaan ympärillä olevat ongelmat."
Seppo Pörhö, projektipäällikkö

"Suvi on tehnyt hyvää työtä Virpiniemen ja koko Haukiputaan kunnan hyväksi."
Matti Roivainen, Haukiputaan kv:n 2. vpj

"Yksikään asia ei ole liian merkityksetön tälle alueensa ihmisistä huolta kantavalle kansanedustajallemme - Suville."
Tanja Rytkönen-Romppanen, arkkitehti

"Suvi kantaa vastuunsa paremmasta huomisesta esimerkillisesti suuntaamalla voimavarojaan monipuolisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin hankkeisiin."
Esko Saajanto, yrittäjä

"Kulttuuri, teknologia ja koulutus ovat ne alueet, joissa Suvi on avainasemassa. Myös sosiaalipuolen asiat ovat hänen vahvoja alueitaan."
Leena Saarela, rehtori, FT

"Kokemuksensa kautta hänellä on taitoa lähteä ajamaan asioita eduskunnassa sekä löytää oikeat kanavat niille."
Satu Saarni, opiskelija

"Meille kaikille tärkeintä ovat lapset ja vanhukset, he ovat tärkeitä myös Suville."
Violetta Salmio, viulupedagogi

"Suvi Lindénin vahvuus Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana on tuntea koko ammatillisen koulutuksen kenttä."
Kaijaleena Serlo, osastonjohtaja, THM

"Suvilla on taito keskittyä hoidettavaan asiaan perusteellisesti; hän hankkii hyvät taustatiedot ja hallitsee aina taidokkaasti asioiden kokonaisuuden."
Paula Tamminen, erikoissairaanhoitaja, THM

"Suvi Lindén kansanedustajana mahdollistaa Oulun alueen näkemysten esilläolon jatkossakin eduskunnassa sillä vaikutusvallalla ja arvostuksella, jonka hän on saanut eduskuntaryhmässä ja eduskunnassa."
Timo Turunen, teknikko

"Suvi on määrätietoinen ja perusteellinen. Suvissa on sissihenkeä. Suvi on ROCK."
Mikko Törmänen, toimitusjohtaja

"Hän on hoitanut eriasteisia tehtäviä, tuntee väkensä ja tietää hyvin yhteisten ponnistusten merkityksen."
Martti Ursin, kaupunkineuvos, FT

"Suvin tapa kerätä laaja verkosto ympärilleen ja huolehtia vaalien välillä yhteistyökumppaneistaan on saanut minut tuntemaan arvostamaani yhteisöllisyyttä."
Katri Virtanen, lehtori

"Hänellä on kyky koota ihmisiä yhteen hankkimaan oikeata tietoa ajankohtaisista asioista."
Arja Vuori, naapuri

"Minulle on tärkeää, että Suvi ajaa vanhusten asemaa Suomessa."
Henna-Liisa Yli-Hukka, opiskelija

"Suomi tarvitsee Pohjoisesta eduskuntaan poliitikkoja, joilla on halua ja kokemusta pitää alueensa puolia."
Ilkka Yliniemi, kehitysjohtaja, DI

"Tiedän, että Suvin kokemus valtioneuvoston jäsenenä, kansanedustajana ja pitkäaikaisena Oulun kaupunginvaltuuston jäsenenä on antanut hänelle valmiuksia hoitaa niin kulttuuri-, sivistys-, tasa-arvo- ja ympäristöasioita, joita ainakin minä naisena ja äitinä arvostan."
Leena Yliniemi, dosentti, TkT

 

 



alaosa.gif