Saarni Satu
Olen tuntenut Suvin useita vuosia ja ollut mukana hänen tiimissään. Minulla oli myös mahdollisuus toimia Suvin maakunta-avustajana Eduskuntavaaleissa 2003. Sain nähdä Suvin tekemässä työtään; kuuntelemassa ihmisiä ympäri Oulun lääniä, etsimässä ratkaisuja, herättelemässä keskustelua vaikeistakin asioista vaalipaneeleissa.
Suvi on kokenut, ammattitaitoinen, toisista välittävä ja kuuntelutaitoinen ihminen. Kokemuksensa kautta hänellä on taitoa lähteä ajamaan asioita eduskunnassa sekä löytää oikeat kanavat niille.
Olen huomannut opiskelijan uraa aloittaessani, että Suvi välittää myös meistä opiskelijoista. Hän on ollut tekemässä aloitteita opiskelijoiden toimeentulon parantamiseksi. Suvi on oikeasti kiinnostunut siitä, että maamme opiskelijat tulisivat toimeen opintotuella ja saisivat opiskella päätoimisesti ilman, että tarvitsee elää köyhyysrajalla. Tärkeintä on se, että Suvi välittää opiskelijoista ja arvostaa kaikenlaista koulutusta.
Satu
Saarni
Opiskelija
