Koivunen Kirsi
Olen 37-vuotias Kirsi Helena Koivunen, perheellinen, kolmen lapsen äiti Kempeleestä. Tällä hetkellä toimin tutkijana Oulun yliopistossa, Lääketieteellisessä tiedekunnassa, Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitoksella. Koulutukseltani olen terveystieteiden maisteri ja laadin väitöskirjaa aiheesta: "Alaraajavaltimoiden ateroskleroosia sairastavien elämänlaatu ja kuntoutuminen sekä hoitomenetelmien kustannukset." Väitöskirjani valmistunee syksyllä 2007. Peruskoulutukseltani olen sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja ja toiminut siinä työssä Oulun yliopistollisessa sairaalassa, Kirurgian klinikassa. Olen myös maisteriksi valmistumiseni jälkeen toiminut sekä tutkijana että kouluttajana Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Perheeseeni kuuluu aviomies Tero ja kaksi kouluikäistä (Eerika, 12 vuotta ja Aleksis, 10 vuotta) sekä yksi leikki-ikäinen lapsi (Elias, 3 vuotta). Vapaa-aikani kuluu vanhempien lasten kuljettamisessa erilaisissa harrastuksissa (pianonsoitto, uinti ja jalkapallo ne tärkeimmät) ja viikonloppuisin kisojen seuraamisessa. Itse harrastan pitkän matkan juoksua (olen osallistunut 3 kertaa Peurunka Patikkaan, juoksemalla 33 kilometrin taipaleen jylhässä Keski-Suomen maastossa) ja taidemaalausta (Kempeleen kansalaisopiston stipendi keväällä 2006, töitäni on ollut mukana kahdesti Kempeleen kansalaisopiston yhteisnäyttelyissä, ensimmäinen henkilökohtainen taidenäyttely marraskuussa 2007 Kempeleen kunnantalolla). Olen myös aktiivinen muun kulttuurin harrastaja, tämän tästä varaan lippuja erilaisiin konsertteihin, teatteriin, näyttelyihin jne. Iän karttuessa kiinnostukseni yhteiskunnallisiin asioihin on lisääntynyt. Tämä lienee myös verenperintöä, sillä edesmenneet äitini ja isoisäni toimivat aikoinaan muiden aktiivisten toimiensa lisäksi myös kunnallispolitiikassa. Suvin vetämän Dynaamisten Daamien järjestämien tilaisuuksien kautta olen päässyt mukaan hyvin monipuolisiin, yhteiskunnan asioita koskeviin, toisaalta taas kulttuurisiin sekä myös viihteellisiin tilaisuuksiin.
Suvissa näen voimakasta naisenergiaa. En tunnusta olevani feministi, vaan tasa-arvon kannattaja, mutta en voi olla ihailematta älykästä ja voimakastahtoista naista, joka tarmokkaasti ja rohkeasti ottaa kantaa ja tarttuu hyvin vaikeisiinkin yhteiskunnallisiin asioihin. Arvostan myös sitä, että Suvi pystyy katsomaan asioita kokonaisvaltaisesti ja laaja-alaisesti, onhan hänellä jo 12 vuoden kokemus kansanedustajan työstä. Hän on kiinnostunut kansainvälisistä, koulutuksellisista, kulttuurisista sekä urheiluun liittyvistä asioista ja hän aidosti välittää ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan aina vauvasta vaariin asti. Tällaiset ominaisuudet kansanedustajassa ovat tärkeitä minulle, koulu- ja leikki-ikäisten sekä paljon harrastavien lasten opiskelevalle terveysalalla toimivalle äidille.
Kirsi Koivunen
terveystieteiden maisteri, tutkija, tohtori- opiskelija, harrastelija taiteilija
