Keränen Eija
Minä, Eija Keränen, olen aloittanut vauvatarinani maaliskuussa 1958 geeni - ja ympäristötekijöitteni vuorovaikutuksessa - ja ehdottomasti paljasjalkaisena oululaisena. Nuoren naisen elämää treenasin 1970 - luvulla jo monien harjoittelujaksojen jälkeen olin jo valmis solmimaan avioliiton vuonna 1978 mieheni kanssa. Perheeseemme syntyi 22.5.1982 esikoispoikamme, jonka kautta olen saanut kokea ja toteuttaa vanhemmuuden vaurautta. Poikani aloittaessa opinnot Tampereella vuonna 2005, jäimme mieheni kanssa kahdestaan "kotikoloomme".Olen oululainen ihmistieteilijä, tutkija-kouluttaja, Operosus Oy:n toimitusjohtaja, joka pää - ja sivuainevalintojensa takia edustaa poikkitieteellistä erikoisosaamista. Työtäni kuvaa monipuolisuus 360 asteessa - tarkastelukulmana on ihmisen FPASET - työtekniikkakokonaisuus. Näkökulmana fyysinen, psyykkinen, ammatillinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja teknistaloudellinen homo sapiens.
Operosus Oy on perustettu vuonna 1996 koulutus-, kehittämis- ja tutkimuspalveluja tarjoavaksi asiantuntijaorganisaatioksi. Työskentelen valtakunnallisella tasolla, sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Toimipisteemme sijaitsee Isokatu 66:ssa.
Suvi Lindéniin olen tutustunut Dynaamisissa Daameissa. Dynaamiset Daamit on naisverkosto, joka kokoaa eri alojen naiset yhteen. Kansanedustaja Suvi Lindén on aloittanut daamien toiminnan ja hän myös vetää noin 400 naisen keskustelutilaisuuksia. Meitä on opiskelijoista eläkeläisiin, kotiäidistä uranaiseen.
Minun mielestäni Suvi Lindén on:
S = selkokielinen ja suorituskykyinen
U = uskaltava uudistaja
V = vallan vastuunottaja
I = ideologinen
L = luottamustehtävään pätevä ja soveltuva
I = itseohjautuva ja isänmaallista vastuuta kantava
N = näkijä
D = dynaaminen daami
É = esiintymiskykyinen ja energinen
N = nykyaikainen neuvottelija
! = Suvi Lindén - äänestä näköalapaikalle!
Koulutus- ja yhteistyöterveisin
OPEROSUS OY
Eija Keränen
tj, KM - tutkija-kouluttaja
