Kekkonen Kyösti
Vanhin tyttäreni oli Suvin rinnakkaisluokalla lukiossa ja nuorempi tyttäreni lukiossa yhtä luokkaa alemmalla luokalla. Jo tuolta ajalta on jäänyt Suvin nimi mieleen ja tuntemus hänestä tyttärieni välittämänä.Suvi oli jo tuolloin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, aktiivinen ja käytti usein puheenvuoroja. Myös Suvin uimahyppyharrastus tuli tyttärien kanssa keskustellessa esille.
Suvin isän Lassen kanssa tutustuimme työn kautta, Lasse työskenteli Rakennus-Ekonossa ja minun työni oli Rakennushallituksen piirirakennustoimistossa piiripäällikkönä. Tätä kautta myös perheet tutustuivat.
Olen aina ollut kiinnostunut poliittisesta toiminnasta, sitä aktiivisesti seurannut ja myös itse ollut mukana poliittisessa päätöksen teossa aktiivisena toimijana 15 vuoden ajan paikallisella tasolla. Suvin toimintaa poliittisissa luottamustehtävissä olen seurannut 1980 luvun alkupuolelta lähtien.
Minulle tärkeitä asioita tällä hetkellä ovat vanhusten asiat ja opiskelijoiden asema. Olen huomannut, että nämä asiat ovat myös Suville tärkeitä. Suvi on aktiivisesti ottanut kantaa näiden asioiden puolesta ja hoitanut eduskunnassa niitä eteenpäin samoin kuin toimiessaan kaupunginvaltuustossa.
Suvi katsoo tärkeäksi oikeanlaisen tiedon välittämisen, perehtyy asioihin ja haluaa välittää tietoa eteenpäin, sitoutuu yhdessä tehtyihin myös vaikeisiin päätöksiin. Hän osaa kuunnella, ottaa kantaa asioihin ja häntä on helppo lähestyä.
Kyösti Kekkonen
DI, valmistunut Oulun Yliopiston rakennusinsinööri osastolta 1960-luvulla
