Haapaviita Merja

Nimeni on Merja Haapaviita. Olen naimisissa ja kahden täysi-ikäisen pojan äiti. Olen jalka- ja kauneudenhoitoalan yrittäjä. Yrittäjänä ja palvelualan ihmisläheisessä työssä toimivana olen pitänyt tärkeänä mahdollisuutta osallistua Kokoomuksen toimintaan, jonka kautta olen tutustunut myös Suvi Lindéniin.

Suvi Lindén on edustava, hyvän puhetaidon omaava kansanedustaja. Hän täyttää kansainvälisetkin vaatimukset. Oulun kaupunki ja ympäristön seutukunnat ihmisineen ja heidän arkipäivänsä ongelmineen ovat tulleet Suvi Lindénille entistä tutuimmiksi kahdentoista vuoden eduskuntatyön aikana. Kulttuurisektorilta hänelle on kertynyt asiantuntemusta myös kulttuuriministerin tehtävien myötä. Suvi Lindén on ahkera, työtä pelkäämätön, asioihin paneutuva, hyvän yleistiedon omaava pohjoissuomalainen nainen.

Suvi Lindénillä on myös erinomainen organisointikyky stressaavissakin tilanteissa. Olen saanut nähdä hänet kymmenissä eri tilaisuuksissa enkä ole joutunut pettymään; eri aihealueisiin ja asiakysymyksiin liittyvät tiedot ovat aina olleet asianmukaiset ja reaaliaikaiset. Yrittäjänä koen hänen edustavan sitä arvomaailmaa ja niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Merja Haapaviita
dipl. kosmetologi, yrittäjä,
käräjäoikeuden lautamies

alaosa.gif