Haapalainen Antti
Olen Antti Haapalainen, 39-vuotias työvoimaohjaaja Haukiputaalta, syntyperäinen kellolainen. Olen valmistunut Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Lisäksi olen suorittanut EU-projektipäällikön koulutuksen sekä opettajan pedagogisen pätevyyden. Suurimman osan työurastani olen tehnyt työhallinnon palveluksessa, ensin Raahen työvoimatoimistossa ja nykyään Oulun seudun työvoimatoimistossa. Työssäni kohtaan monenlaisia ihmisiä ja työni on myös näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan.Äänestin Suvia eduskuntavaaleissa jo ennen kuin opin hänet henkilökohtaisesti tuntemaan. Suvi tuntui alusta alkaen tarmokkaalta ja raikkaalta vaihtoehdolta ajamaan Pohjois-Suomen ja koko maan asioita.
Henkilökohtaisesti tutustuin Suviin noin 10 vuotta sitten kun hän pyysi minua avustamaan itseään eduskuntatyössä. Autoin häntä silloin mm. laatimaan kirjallisia kysymyksiä eduskunnan kyselytunnille. Hyvin usein kysymykset perustuivat kansalaisten yhteydenottoihin. Huomasin, että Suvilla riitti aikaa ja tarmoa paneutua kansalaisten yhteydenottoihin ja viedä heidän asioitaan eteenpäin.
Olen päässyt muutenkin läheltä seuraamaan Suvin eduskuntatyötä ja tässä työssä Suvi on osoittanut olevansa määrätietoinen ja oikealla tavalla kunnianhimoinen poliitikko. Harva kansanedustaja nousee niin nopeasti ministeriksi kuin Suvi. Kulttuuriministerin tehtävästä mieleeni on erityisesti jäänyt se kuinka Suvi edusti Suomea hienosti kansainvälisissä tehtävissä. Komeista puitteista huolimatta työ ei suinkaan ollut aina suurta glamouria vaan usein pitkiä ja uuvuttavia matkoja ja yksinäisiä öitä maailman lentoasemilla. Väsyneenäkin ministerin täytyi aina olla edustuskelpoinen ja sitä Suvi aina oli.
Pidän Suvin uudelleenvalintaa eduskuntaan erityisen tärkeänä juuri tässä tilanteessa kun alueemme toinen kokenut Kokoomusedustaja Esko Kurvinen jää pois eduskunnasta. Juuri nyt tarvitsemme Suvin pitkää kokemusta eduskuntatyöstä. Hän tietää miten asioitamme eduskunnassa hoidetaan ja hänellä on valmiit henkilöverkostot, niin maakunnassa kuin Helsingissäkin, tehokasta toimintaa varten.
