Nimeni on Kaijaleena Serlo ja toimin Oulun seudun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan yksikössä osastonjohtajana sekä kansainvälisenä koordinaattorina. Olen kotoisin Lahdesta, jossa ylioppilaaksi tuloni jälkeen valmistuin sairaanhoitajaksi. Pohjois-Suomen lumiset hanget toivat minut keväisin Lappiin hiihtämään ja sitten erikoistuttuani myös jatko-opintoihin ja töihin Kuusamon kautta Ouluun.
Hoitotyön ja ensihoidon osaston osastonjohtajana ja terveystieteiden tohtorina toimiessani näen etenkin lasten ja nuorten aikuisten sekä ikääntyneiden tulevaisuuden vaikeutuneen. Perheet tarvitsevat tukea hyvinvoinnin ja turvallisen ympäristön takaamiseksi lapsilleen. Nuorille on tärkeää taata laadukas ja kansainvälisesti vertailukelpoinen perus- ja ammatillinen koulutus. Haasteita koulutuksen riittävälle tarjonnalle ja oikeaan osuvuudelle tuo sekä globalisaatio että pohjoisen alueen kehityksen tavoitteet. Lasten ja nuorten syrjäytyminen, mielenterveysongelmien lisääntyvä määrä, samoin kuin ikääntyvän väestön monipuolisten palvelujen tarve tulisi näkyä myös ammatillisen korkeakoulutuksen painotuksissa ja opetussisällöissä.
Pohjois- Suomi tarvitsee todellisia vaikuttajia, jotka tuntevat koulutuksen mahdollisuudet ja joilla on tietoa, taitoa, kokemusta ja jo valmiit kanavat ja verkostot viedä asioita eteenpäin. Suvi Lindenin vahvuus Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana on tuntea koko ammatillisen koulutuksen kenttä. Hän on osoittanut kykynsä toimia sekä alueellisena että valtakunnallisena vaikuttajana. Hänellä on hyvät tiedot ja kokemus viedä alueemme asioita eteenpäin.
Oulu on saanut kannuksensa tietotekniikan ja viestinnän osaamisen ja sovellusten kautta. Tulevaisuudessa toivoisin myös kulttuurin osallistuvan näkyvämmin ja eri muodoin hyvinvoinnin edistämiseen, tukemiseen ja tutkimukseen.
Kaijaleena Serlo
RN, TtT
Osastonjohtaja, kansainvälinen koordinaattori
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Sosiaali- ja terveysalan yksikkö