Etusivu / Suvista sanottua / Palosaari Päivikki

 

”Olemme jakaneet Suvin kanssa monta huippuhetkeä”

Minulla on Levillä 14 ravintolaa, hotelli, vaatekauppa sekä hemmottelu- ja hoito-osasto. Yhdessä Kemissä toimivien hotellin ja viiden ravintolan kanssa elämykselliset hotelli- ja ravintolayritykseni työllistävät ympäri vuoden parisataa ihmistä ja sesonkiaikoina jo yli 300, joten olen Lapin suurimpia yksityisiä työnantajia. Yritykseni on kasvanut kooltaan satakertaiseksi kahdessa vuosikymmenessä. Kaikki lähti vuonna 1981 perustamastani pienestä Porogrillistä. Tiesin jo silloin, että elämässä saa kaiken mitä tahtoo. Pitää vain tahtoa oikeita asioita.

Kun minut nimitettiin yrittäjäneuvokseksi vuonna 2008, oli Suvi kunniavieraana paikalla. Minä puolestani tapasin hänet ensimmäisen kerran tärkeänä päivänä 15.4.1999. Odotimme juuri nimitetyn kulttuuriministerin kotiinpaluuta hänen omassa Oulun-kodissaan. Iloinen onnittelijoiden joukkomme koostui nykyisistä Dynaamisista Daameista, energisestä naisporukastamme, joka tiedottaa asioistaan vain sähköpostin välityksellä. Ei ole sattumaa, että verkostomme perustaja ja vetäjä on ollut nettimaailman puolestapuhuja jo siitä asti, kun sähköpostin käyttöä vasta harjoiteltiin Suomessa. Eduskuntaanhan tietokoneet ja kännykät tulivat vasta vuonna 1995. Nyt viestintäministerinä Suvi jatkaa pitkäjänteistä työtään luoda tasa-arvoiset netin käytön mahdollisuudet kaikille suomalaisille asuinpaikasta huolimatta. 

Minua ja Suvia yhdistävät monet asiat: kulttuuririennot, hiihtoretket, syvälliset arvokeskustelut, rennot illanistujaiset. Olemme uineet avannossa, ajelleet moottorikelkoilla ja lentäneet helikopterilla Levitunturin yllä. Ja voin paljastaa että viettämissämme ”äijien saunailloissa” ei mikään asia ole liian vaikea puitavaksi. Nainen on naisen paras ystävä, bisneksessä ja politiikassakin. 

Koen, että kaikki pohjoissuomalaiset ovat saaneet Suvista oman sanansaattajan. Ministerinä ja kansanedustajana hän on innostunut tulemaan paikan päälle esiteltiinpä Levillä suomalaisia rockbändejä tai Maailmancupin upeaa kisatunnelmaa. Hän on ollut muuraamassa Levin kaikkien aikojen suurimman rakennusprojektin, Levitorin, peruskiveä sekä pari vuotta myöhemmin lausumassa myös Levitorin avajaissanat  paikan kastajaisissa talvella 2008. Viimeksi saimme viestintäministerimme avaamaan jäästä ja lumesta rakennettua uutta matkailunähtävyyttä, Icium-jäämaailmaa yhdessä Kiinan kansantasavallan Suomen-suurlähettiläs Huang Xingin kanssa. Tällaisia huippuhetkiä on aina hienoa juhlistaa yhdessä Suvin kanssa!

Päivikki Palosaari,
yrittäjäneuvos
Hullu Poro, Levi