Etusivu / Suvista sanottua / Nummi Anja

YHTEISTYÖMME KOHDE INTIASSA

Home of Hope” on yli 60 lasta käsittävä pieni lastenkoti Etelä-Intiassa, Machilipatnamissa, Bengalin lahden rannalla.

Olen tutustunut Suviin kummitoimintamme kautta ja olen saanut vaikutelman hyvin lämpimästä ja toisista ihmisistä huolta kantavasta ihmisestä. Minä kummina arvostan sitä, että hänellä kaikkien kiireiden keskellä on aikaa paneutua näinkin pienen ihmisen asiaan.

Suvin ryhmällä on useita kummilapsia lastenkodissa ja hän on järjestänyt erilaisia tilaisuuksia lastenkodin tukemiseksi. Lähtiessään työmatkalle Intiaan hän pakkaa laukkunsa täyteen tuliaisia Home of Hopen lapsille kummien avustamana. Hän on järjestänyt yhteishenkilön Intiassa, joka omalta osaltaan pitää yhteyttä lastenkotiin.

Moses Linghamin perhe, joka huolehtii lastenkodin lapsista, arvostaa erityisesti Suvin mukanaoloa lastenkodin työssä ja sitä henkistä ja materialistista tukea, mitä hänen oma perheensäkin on saanut.

Minun käsitykseni Suvista on, että hän tekee sen, minkä lupaa. Hän ajattelee parempaa huomista mm. auttamalla pienimpiä. Hän on luonteeltaan lämmin ja ihmistä lähestyvä, eikä hän säästä omia vaivojaan. Minä henkilökohtaisesti luotan Suvi Lindeniin.

Anja Nummi Home of Hope Lastenkodin yhteyshenkilö