Suvi Lindèn katsoo tulevaisuuteen kunnioittaen menneitten sukupolvien työtä ja sotiemme veteraanien uhrauksia maamme itsenäisyyden puolustamisessa ja tämän päivän hyvinvoinnin mahdollisuuksien luojana.
Vahvat perusarvot ja niitten kunnioittaminen on näkynyt myös Suvin arvostuksena sotiemme veteraanien työhön. Tätä osoittaa se, että hän on löytänyt aikaa osallistua niin kansanedustajana kuin ministerinä tapahtumiin, joissa veteraanien ja ikäihmisten asiat ovat olleet esillä.
Kansanedustajalta edellytetään kokemusta. Sitä Suvi on hankkinut toimiessaan kunnanvaltuustossa, kansanedustajana ja ministerinä. Meille pohjoissuomalaisille on tärkeää, että saamme eduskuntaan meidän olosuhteemme tuntevan ja työnsä osaavan edustajan
Kalevi Nettamo