Etusivu / Suvista sanottua / Koret Pirjo

 

Suvi on vaikuttajanaisia

Olen Pirjo Koret, 49–vuotias päivähoidon palvelupäällikkö Oulusta, joten lasten ja heidän perheidensä hyvinvointi on minun elämäntyöni.

Miten minä tutustuin Suviin? Minun täytyy palata ajassa aina vuoteen 1988, jolloin juuri valmistuneena lastentarhanopettajana opin tuntemaan Suvin äidin Eine Lindenin ja sitä kautta myös Suvin. Suvin äiti toimi tuolloin päiväkodinjohtajana yksikössä, jossa minäkin aloittelin työuraani lastentarhanopettajana vuonna 1990. Suvin poliittisen uran kehitystä olen siis seurannut jo sen alkuajoista lähtien. 

Vuodet ovat vierineet. Minun tieni päivähoitouralla on kulkenut eteenpäin ja Suvi on hankkinut itselleen näkemystä, kokemusta, taitoa ja tahtoa politiikan aitiopaikalla, Suomen eduskunnassa. ja monissa luottamustoimissa. Se on vaatinut Suvilta sinnikkyyttä ja sisäistä paloa yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen!

Suvi on äiti sekä uranainen, joten tämän päivän lapsiperheiden arki on myös hänen arkeaan. Hänelle on ollut tärkeää edistää asioita, jotka mahdollistavat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Näihin asioihin kuuluu myös laadukas varhaiskasvatus. Suvi on kantanut huolta pienten lasten pedagogiikan tarpeellisuudesta ja yhtenäisestä opinpolusta varhaiskasvatuksesta alkuopetukseen. Suvilla on ollut tahtoa ottaa asioista selvää ja kuunnella meitä varhaiskasvatuksen ammattilaisia niin hallinnonalauudistus kysymyksessä kuin päivähoitolain muutostarpeissakin.

Kulttuuri on osa arkeamme ja se on lähellä myös Suvin sydäntä. Lastenkulttuuriverkosto Taikalamppu on hänen kulttuuriministeriaikanaan alulle laitettu ja kukoistaa edelleen, Oulu yhtenä sen verkostokaupungeista. Tänään Suvi toimii viestintäministerinä ja hän on luotsannut eteenpäin päätöksiä, jotka vievät Suomen tietoyhteiskuntakehitystä eteenpäin. Ne päätökset edesauttavat lapsiamme pysymään tiedon saannin valtaväylällä ja siten globaalistin kehityksen kärjessä.

Tässä muutamia asioita miksi minä valitsen Suvin.

Pirjo Koret