Oulujoen kaupunki 2020
4.7.2008 14:34
Description
Kirjoitus 2008
Suomalaisilla kunnilla on lain mukaan velvollisuus tarjota kuntalasille peruspalvelut. Suurehko joukko kuntia ei enää välttämättä kykene täyttämään lain velvoitetta ja tämä tosiasia on vauhdittanut kuntien yhteenliittymistä. Niin sanotulla Paras-hankkeella valtio haluaa varmistaa, että koulutus- ja terveydenhuoltopalveluihin haetaan riittävän suuri väestöpohja. Tämä ei välttämättä tarkoita kuntaliitoksia, yhteistyökin riittää. Erilaiset selvitykset ovat kuitenkin avanneet monien kuntapäättäjien silmät ja kuntien yhdistymispäätöksiä syntyy.
Tulevaisuudessa palvelujen järjestäminen vaikeutuu. Työikäisten määrä vähenee ja kuntien tulopohja heikkenee. Menestyminen on entistä vaikeampaa ja alueet kilpailevat niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.. Yritykset tekevät nopeasti ratkaisuja tuotannon siirroista ja elämme entistä enemmän kvartaalitalouden ehdoilla.
Kuntatalouden huippuvuodet ovat takanapäin ja ikääntyminen lisää kustannuspaineita niin terveyden- kuin sosiaalihuollossa. Verorahoja pitäisi riittää myös terveyttä edistäviin palveluihin kuten liikuntaan unohtamatta kulttuurin merkitystä viihtyvyyteen
Ouluseutu oli edelläkävijä seudullisessa yhteistyössä; oivallinen esimerkki on yhteinen seutukaava. Yhteistyötä on menestyksellisesti tehty palvelutuotannon saralla. Mutta seutumme kehittäminen kilpailukykyisemmäksi, viihtyisämmäksi ja elinvoimaisemmaksi tarvitsee mielestäni enemmän kuin yhteistyötä.
Seudulliset investoinnit ovat jääneet haaveeksi. Valtuustoissa ei ole lämmetty yhteisille investointihankkeille. Esimerkiksi Yli-Kiimingin moottoriurheilukeskuksen piti olla seudullinen hanke. Seudullista rahaa ei löytynyt ja hanke jää oululaisten maksettavaksi. Oulunsalon lentokentän kehittäminen vaatii miljoonien investoinnit. Oulunsalon kunnalta tuskin löytyy investointiin vaadittavia rahat. Oikeilla investoinneilla Virpiniemestä pystyttäisiin rakentamaan upea liikunta- ja virkistysalue. Toimivat liikenneväylät vaativat miljoonien eurojen satsaukset. Tässä vain muutamia esimerkkejä, jotka kuitenkin osoittavat seudullisen kehittämisen pullonkaulan.
Kuntaliitoksilla maahamme on tulossa uusia vahvoja kaupunkiseutuja. Alueiden välinen kilpailu osaamisesta, investoinneista ja teollisuudesta lisääntyy. Oulu on ollut viime vuosikymmeninä kehityksen kärjessä. Dynaamisuus voi kuitenkin muuttua staattisuudeksi.
Alueemme on täynnä upeita mahdollisuuksia, joiden avulla seutuamme voitaisiin kehittää vetovoimaiseksi ja houkuttelevaksi niin asukkaiden kuin yrityselämän kannalta.
Oulunjoen kaupunki on minun visioni Ouluseudusta. Vuonna 2020 Oulujoki on elinvoimainen, laadukkaita palveluja tarjoava ja kehityksen kärjessä sykkivä kaupunki. Oulujoen kaupungin palveluissa hyödynnetään alueella kehitettyjä viestintäteknologioita, maksuton langaton verkko on jokaisen kuntalaisen saatavilla, koulutus on maan parasta ja yritystoiminta vilkasta.
Oulujoen kaupunki tunnetaan laadukkaista peruspalveluista ja hyvästä joukkoliikenteestä. Olemme tunnettuja monipuolisesta kulttuurista ja liikunta- ja urheilukeskuksena maamme kärkeä. Kansainvälinen lentokenttämme ja satama muodostaa Pohjois-Kalotin logistisen keskuksen.
Varjakan ja Virpiniemen alueet ovat merellistä luontoa hyödyntäviä vapaa-ajan keskuksia. Kaupungin halkoo kaksi jokea; Oulujoki ja Kiiminkijoki. Merellisen Oulujoen kaupungin helmi on Hailuodon saari. Liminganlahden lintuvedet ovat jokaisen himobongarin tutustumiskohde. Muhoksen mimmi on tunnetuimpia oulujokisia. Oulujoen kaupungin tavaramerkkejä maailmalla ovat niin teknologiakeskittymä kuin siemenperunat.
Tarvitsemme seudun asukkailta visionäärisyyttä ja rohkeutta. Oulujoen kaupungin ei tarvitse olla unelma vaan se voidaan toteuttaa.