Etusivu / Blogi

Rohkeutta, kannusteita ja parempia välineitä yrittämiseen

6.4.2011 13:02

Description

Hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kasvattamiseen tarvitaan jatkossakin yrittäjyyttä. Yritykset tuovat vientitulomme, työllistävät, maksavat veroja ja rahoittavat palvelumme erilaisissa elämäntilanteissa.

Yrittäjyyteen tarvitaan innostusta ja motivaatiota. Kannustimia saadaan olosuhteilla ja riskinotosta palkitsemisella. Paljon on kiinni myös opituista malleista ja asenteista.

Kannustava verotus tarkoittaa sitä, että yrittäjänä kannattaa olla ja onnistumiseen kannustetaan. Osinkoverojärjestelmä on osa yrittäjän verotusta ja sen osaset ovat kohdallaan. Yrittäjä kantaa vastuuta liiketoiminnastaan että työntekijöistään. Yhä harvemmat nuoret hakeutuvat yrittäjiksi. Riskit koetaan liian suuriksi suhteessa mahdolliseen tuloksen tekemiseen. Myös monet työelämään liittyvät tukiverkot puuttuvat. Siksi yrittäjän ja yksityisen elinkeinonharjoittajan sosiaaliturvaa on parannettava.

On monia keinoja, joilla luodaan yrittäjyyteen kannustavaa ilmapiiriä. Kokoomus on esittänyt, että yrittäjä voisi yritystoimintansa aikana asettaa yrityksensä kertaalleen lepäämään pelkästään omalla ilmoituksellaan ja saada työttömyysturvaa välittömästi. Nykyinen neljän kuukauden karenssiaika on liian pitkä.

Suomessa on noin 250 000 yritystä, joista yli 160 000 on yhden ihmisen yrityksiä. Työllistämisen esteet on saatava matalammaksi ja ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tuki on laajennettava koskemaan koko Suomea. Tämän tuen piirissä oleville pitäisi myös sallia pidempi koeaika. Naisvaltaisten alojen yrittäjien työllistämistä on syytä lisätä jakamalla vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin. Perhevapaajärjestelmästä työnantajalle aiheutuvia kustannuksia on vähennettävä suuntaamalla järjestelmän rahoitukseen verovaroja.

Suurin haasteemme on riskirahoituksen puute, erityisesti kasvaville teknologiayrityksille. Valtion pitäisi tulla mukaan rahoittamaan aloittavaa yritystoimintaa, kun yksityistä rahoitusta on järjestynyt. Julkisen sektorin tulisi muutenkin ottaa enemmän riskiä aloittavien yritysten kohdalla. Yksityisiä rahoittajia taas tulisi houkutella mukaan rakentamalla kannusteita riskinottoon.