Yle-uudistuksista...
su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Viime huhtikuussa vastaanottaessani Yle-työryhmän esityksen, lupailin lakipakettia syksyllä eduskuntaan. Tähän liittyi myös arvio siitä, että laki tulisi voimaan vuoden 2011 alusta. Kyse ei ole ainoastaan rahoituksesta, vaan myös julkisen palvelun määritelmästä ja valvonnasta. Nyt kuitenkin lain voimaantulo on siirtymässä vuoden 2012 alkuun. Siihen ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Tietojärjestelmä olisi pitänyt tilata alkusyksystä, jotta se olisi ollut käyttöönotettavissa vuoden 2011 alussa. Tämä ei ollut mahdollista. Lain valmistelu on vaativampi urakka kuin ennakkoon kuvittelimme.
Kesällä komissio julkisti odotetun tiedonannon valtiontukisääntöjen soveltamisesta julkiseen yleisradiotoimintaan. Tiedonannossa edellytetään jäsenmailta julkisen palvelun tehokasta valvontaa. Myös uusien mediapalvelujen vaikutukset alan markkinoihin tulee ennakkoon arvioida. Tämä mielestäni tuki näkemystäni siitä, että meidän tulee ministeriössä huolellisesti arvioida, miten valvonta järjestetään. Sen tulee olla riippumatonta Ylen hallituksesta ja operatiivisesta johdosta. Hallintoneuvosto ei välttämättä voi toimia uskottavasti riippumattomana valvojana. Hallintoneuvosto mielletään yhtiön sisäiseksi toimijaksi ja näin komission linjaama valvonta voi olla vaikeaa.
Saimme lausuntokierrokselta hyvin monenlaisia näkemyksiä ja erityisesti toiveita julkisen palvelun tehtävän tarkentamiseksi. Tätäkin osa-aluetta haluan arvioida – mahdollisesti vielä asiantuntijaryhmän voimin. Erityisesti kaupallinen media on ilmaissut huolensa julkisen yleisradiotoiminnan vaikutuksista markkinoihin. Tämä huoli korostuu nyt kun taloudellinen taantuma on päällä ja lähes kaikkien tulokset ovat romahtaneet.
Kansalaisilta eniten palautetta on tullut ns. mediamaksusta. Yle on tällä hetkellä sisällöntuottaja, jonka sisältöjä on saatavissa monien eri jakelukanavien kautta niin audiovisuaalisena (televisio; perinteinen että mobiilitelevisio, netti) että audiona (radio). Nykyjärjestelmä, joka pohjaa televisiosignaalin vastaanottoon, ei enää vastaa monikanavaista maailmaa. Lupapohjainen malli ei vain enää toimi.
Maksukorttijärjestelmää on myös esitetty. Se edellyttäisi kaikkiin laitteisiin jonkinlaista korttia – ei realistista toteuttaa. Jäljelle jäävät verotus tai veroluonteinen maksu. Ryhmä päätyi veroluonteiseen maksuun. Molemmissa on puolensa. Henkilökohtainen maksu olisi lisännyt maksurasitetta jo kahden hengen talouksissa nykytasosta. Asuntokohtaisessa maksussa taso saadaan nykyistä televisiomaksua selvästi alemmaksi. Näin myös tällä hetkellä televisiomaksua maksavat yhden hengen taloudet hyötyvät.
Ensi viikolla arvioidaan, voidaanko pienituloisille jollain tavoin kompensoida ns. mediamaksua. Itse maksujärjestelmään on kovin vaikea luoda poikkeuksia, mutta verotuksen tai erilaisten tulonsiirtojen kautta voidaan kompensaatiota kohdentaa pienituloisille.
Haasteellinen tehtävä huolimatta siitä, että taustalla on Lintilän työryhmän esitys. Kaikki kolme osa-aluetta: rahoitus, valvonta ja julkisen palvelun tehtävä katsotaan vielä huolella ja toivottavasti löytyy sellainen kokonaisuus, joka on vietävissä eduskunnan käsittelyyn.
to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä
ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?
ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas
pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?
ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti
to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista
su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...
pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt
pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?
to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!
ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!
ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille
pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin
ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!
ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"
su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.
ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"
to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!
ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!
to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan
