Vielä nettipokerista
su 4. maaliskuuta 2007 22:49:00
"Nettipokeristit" ovat olleet hyvin aktiivisia ja blogiani nettipokerista on luettu ahkeraan ja jopa lainattu erilaisilla keskustelusivuilla. Tuhannet yhteydenotot kansanedustajaehdokkaisiin on nostanut nettipokerin ihmisten huulille. Rahapelifoorumi viimeisillä hengenvedoillaan ennen toimikautensa päättymistä nosti pokerin pelaamisen netissä yhdeksi vaalikysymykseksi.Rahapelifoorumi oli asetettu täksi vaalikaudeksi ja edustus siinä oli parlamentaarinen eli kaikki puolueet olivat edustettuina. Varsinaisen työn tuloksensa se oli jo julkistanut aikaisemmin ja viimeisessä kokouksessa keskusteltiin nettipelaamisesta. Syksyllä Yhdysvalloissa on hyväksytty laki, joka kieltää laittomaan rahapelitoimintaan liittyvien osallistumismaksujen ja pelivoittojen siirrot. Tämä on aiheuttanut pohdintaa samansuuntaisista toimenpiteestä myös EU-maissa.
Foorumi totesi, että mahdollisuuksia estää tai rajoittaa nettipelaamista, erityisesti nettipokerin pelaamista, ulkomaille tulee selvittää meilläkin. Itse en ollut kyseisessä kokouksessa läsnä. Niin kuin jo aiemmassa blogissani totesin, suhtaudun skeptisesti nettipokerin pelaamisen kieltämiseen. Sinällään nettipelaamisen selvittämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Olen keskustellut muutaman kokouksessa olleen kanssa ja he yhtyvät näkemykseeni, että Matti Ahteen lausunto siitä, että rahapelifoorumin selvityspyyntö johtaisi nettipokerin kieltävään lainsäädäntöön ensi vaalikaudella, on todellakin hyvin yksinkertaistettu näkemys asiasta.
Eduskuntavaalien läheisyydellä on voinut olla merkitystä haastattelun antamiselle.
ma 30. elokuuta 2010 11:40:19
Sähköpostia viranomaiselta
ti 6. heinäkuuta 2010 14:24:21
Ei Oulujoen kaupunki vaan uusi Oulu
ke 30. kesäkuuta 2010 14:50:05
Ollako vai eikö olla tietoyhteiskunta?
pe 30. huhtikuuta 2010 13:26:21
Töitä tarjolla, onko tekijöitä?
pe 23. huhtikuuta 2010 12:14:49
Historiallisella energiapaketilla kohti puhtaampaa energiantuotantoa
ti 13. huhtikuuta 2010 18:44:26
Posti kulkee, paperisena ja sähköisenä
ma 22. maaliskuuta 2010 15:09:30
Ylen ihmeellisiä väitteitä!
to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä
ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?
ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas
pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?
ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti
to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista
su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...
pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt
pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?
to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!
ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!
ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille
pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin
