Varhaiskasvatusta vai päivähoitoa?

su 11. maaliskuuta 2007 22:48:00

Vaalikoneet ovat tentanneet ehdokkaita subjektiivisesta päivähoidosta, puolesta vai vastaan? Pitäisikö lapsen subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luopua?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei pidä. Näkökulma keskustelussa pitää olla lapsen oikeus eikä perheen. Mielestäni jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus varhaiskasvatukseen. Meillä on maailman parhaat osaajat päiväkodeissa, korkeasti koulutetut varhaiskasvattajat, jotka takaavat laadukkaan hoidon ja kasvatuksen.

Kun laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta säädettiin, monessa kunnassa lopetettiin muun kuin kokopäivähoidon tarjonta. Kuitenkin laki mahdollistaa muitakin hoitomuotoja. Monelle perheelle riittää osapäivähoito. Toivottavaa olisi, että perheen ja työn yhteensovittaminen olisi yhä useammalle mahdollista niin, että osapäivähoito olisi lapselle riittävä.

Avoimen päiväkodin varhaiskasvatuspalvelut ja - toiminta tulisi olla kaikkien lasten käytettävissä. Myös niiden, jotka hoidetaan kotona. Tällä hetkellä kotihoidon tuki ja esimerkiksi avoimen päiväkodin toimintaan osallistuminen ovat toisensa poissulkevat vaihtoehdot.

Kotihoitoa ja päivähoitoa ei tule asettaa vastakkain. Perheet tarvitsevat erilaisia vaihtoehtoja, joista perhe voi tehdä valinnan tilanteen mukaan. Päivähoidolla ja varhaiskasvatuksella voidaan tukea myös niitä perheitä, jotka haluavat hoitaa lapsensa kotona.

Seuraavalla vaalikaudella päivähoitolaki tulee uudistaa. Tätä odotettiin jo tältä hallitukselta, mutta se jäi haaveeksi. Nykyinen laki on yli 30 vuotta vanha ja kaipaa kokonaisremonttia.

to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!

ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!

to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan

alaosa.gif