Vaalilupauksia opiskelijoille

pe 16. helmikuuta 2007 21:07:00

En voi kuin hämmästellä keskustan ja opintotukiministeri Saarelan puheiden ja toimien ristiriitaa opintoraha-asiassa. STT:lle lähettämässä tiedotteessa ministeri Saarela iloitsee Keskustan vaalilupauksesta nostaa opiskelijoiden opintorahaa.

Vanhasen hallitus lupasi ohjelmassaan parantaa opiskelijoiden opintososiaalista asemaa. Tämä opiskelijoille annettu lupaus petettiin kuitenkin kerta toisensa jälkeen. Viimeisin luku tähän hallituksen synkkään kirjaan kirjoitettiin, kun hallituspuolueet äänestivät budjettikäsittelyn yhteydessä nurin omien edustajiensa allekirjoittaman talousarvioaloitteen opintorahan nostamisesta. Myös itse aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan Antti Kaikkonen, äänesti omaa esitystään vastaan.

Keskusta lupaa vaaleista toisiin parantaa opintotukea ja nostaa opintorahaa. Vuoden 2003 keskustan vaalitavoitteiden lisäksi lupaukset opintorahan korottamisesta kirjattiin myös Vanhasen hallituksen ohjelmaan. Keskustalla onkin ollut kaikki avaimet käsissään opintorahan korottamiseksi. Tästä huolimatta edes oma opintotuesta vastaava ministeri ei ole pystynyt tekemään asialle mitään.

Ei opiskelijat tyhmiä ole, on pöyristyttävää, että keskusta - ministeri Saarelan johdolla - toistaa samoja lupauksia taas nyt uusien vaalien alla, vaikka heillä olisi ollut neljä vuotta aikaa tehdä tarvittavat korotukset.

Opintorahaa olisi tullut korottaa jo tällä vaalikaudella. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa on viimeksi tarkistettu vuonna 1992 - lähes 15 vuotta sitten. Tänä aikana elinkustannukset ovat nousseet yli 20 prosenttia.

Kokoomus on jo pitkään ajanut opintorahan korottamista opiskelijajärjestöjenkin vaatimusten mukaisesti 15 prosentilla.

Olemme lisäksi ehdottaneet opiskelijan vapaan tulorajan korottamista 20 prosentilla sekä opintolainan verovähennysoikeuden laajentamista 50 prosenttiin. Myös istuvan hallituksen säätämä 2 500 euron verovähennysoikeuden omavastuuosuus joutaa kokoomuksen mielestä romukoppaan.

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!

ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!

to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan

to 4. syyskuuta 2008 11:15:00
Hyvä Oulu!

alaosa.gif