Töitä tarjolla, onko tekijöitä?

pe 30. huhtikuuta 2010 13:26:21

Eero Heinäluoman parin viikon takainen moite hallituksen työperäisen maahanmuuton linjauksiin oli outo. Väitteet, että työperäinen maahanmuutto lisää rasismia ja, että olemassa olevan työn määrä on maassamme vakio, haiskahtivat vähintäänkin populistisilta.

Työvoimastamme siirtyy eläkkeelle 1,2 miljoonaa henkilöä vuosina 2007–2025, mikä on lähes puolet vuoden 2007 työvoimasta. Työ- ja Elinkeinoministeriön arvion mukaan eniten eläkkeelle jääviä on terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen aloilta, joilta poistuu näinä vuosina yli puolet työvoimasta. Samalla ikääntymistä seuraava työvoiman tarve kasvaa hoiva-alalla merkittävästi. Lähes yhtä paljon työvoimaa jää eläkkeelle julkisen hallinnon, koulutuksen ja alkutuotannon aloilta.

Työmarkkinoille tulee tulevina vuosina vähemmän uusia työntekijöitä kuin sieltä eläkkeelle siirtyy. Ikäluokat ovat pienempiä. Tämä on fakta. Tuottavuutta lisäämällä työtä voidaan tehostaa, mutta tekijöitä ei riitä kaikelle vapautuvalle työlle. Osaajia tarvitaan kaikille aloille haalarimiehistä asiantuntijoihin ja hoivaajista huipputason johtajiin.

Minua. kohta viisikymppistä, huolestuttaa onko ikäluokallani hoitajia, kun sitä muutamien kymmenien vuosien kuluttua tarvitsemme. Jos luotamme Heinäluoman laskuoppiin, niin meidän on aivan varmasti hoidettava itse itsemme.

ma 30. elokuuta 2010 11:40:19
Sähköpostia viranomaiselta

ti 6. heinäkuuta 2010 14:24:21
Ei Oulujoen kaupunki vaan uusi Oulu

ke 30. kesäkuuta 2010 14:50:05
Ollako vai eikö olla tietoyhteiskunta?

pe 30. huhtikuuta 2010 13:26:21
Töitä tarjolla, onko tekijöitä?

pe 23. huhtikuuta 2010 12:14:49
Historiallisella energiapaketilla kohti puhtaampaa energiantuotantoa

ti 13. huhtikuuta 2010 18:44:26
Posti kulkee, paperisena ja sähköisenä

ma 22. maaliskuuta 2010 15:09:30
Ylen ihmeellisiä väitteitä!

to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

alaosa.gif