Sinivihreää synnytetään

ke 4. huhtikuuta 2007 16:50:00

Hallitusneuvottelija Vanhanen esittää sinivihreää hallituspohjaa. Suomalaiset halusivat muutosta ja toive on toteutumassa. Meitä hallitusneuvottelijoita odottavat mielenkiintoiset hetket pääsiäisen jälkeen Säätytalolla.

Kansalaiset haluavat yhteiskuntaa, jonka tukiverkot aina viime kädessä kannustavat työhön ja yrittämiseen. Helppoa ei tule olemaan jäykkien rakenteiden purkaminen ja toteuttaa Kataisen ajatusta valtion inhimillistämisestä.

Meillä on ollut hieman yli viikko aikaa pohjustaa tulevia hallitusneuvotteluita ja halumme uudistaa on suuri. Pääsiäisenä keräämme voimia ensi viikon kolmen päivän punnerrukseen, jonka lopputuloksena syntyy historiallinen sinivihreä hallitus.

On juhlallista ja kunniakasta olla jäsenenä kokoomuksen eduskuntaryhmässä ja sen varapuheenjohtajana. Eilen käytiin valiokuntien vaalit ja tulin valituksi sivistysvaliokunnan puheenjohtajaksi ja siten puhemiesneuvoston jäseneksi. Kokoomus neuvottelee tasavertaisesti keskustan kanssa Vanhasen II:sen ohjelmasta ja neljän oppositiovuoden jälkeen jälleen hoitamassa maamme asioita.

to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!

ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!

to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan

alaosa.gif