Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00

Me kaikki - sinä ja minä - sekä tietenkin elinkeinoelämä tarvitsemme yhä tehokkaampaa tiedonsiirtoa. Muun muassa etätyö, yritystoiminta, sähköinen asiointi sekä sosiaali- ja terveyshuollon palvelujen käyttö edellyttävät tätä. Myös televisiotoiminta on tulevina vuosina murroksen edessä, kun ohjelmien jakelukanavat monipuolistuvat ja teräväpiirtolähetykset tekevät tuloaan. Tässä nopea laajakaista on oleellinen tekijä.

Olen tällä hetkellä erittäin iloinen ja tyytyväinen. Hallitus nimittäin käsitteli eilen iltakoulussa ehdotustani kansalliseksi toimintasuunnitelmaksi korkeatasoisen laajakaistaverkon saatavuudesta kaikkialla maassamme. Hallituksen linjauksen mukaan nopeiden laajakaistayhteyksien tulisi olla vuoden 2015 loppuun mennessä kysynnän mukaan lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen ulottuvilla koko Suomessa. Eli kaikkien meidän ulottuvilla!

Kyseessä on historiallinen harppaus tietoyhteiskunnan kehityksessä. Linjauksilla haluamme varmistaa, että viestintäverkot ovat yhteiskunnan tarpeiden tasalla nyt ja tulevaisuudessa.

Tavoitetta kohti on tarkoitus edetä vaiheittain. Ensin tänä vuonna lain muutoksella laajakaista muutetaan yleispalveluksi ja sille määritellään keskimäärin yhden megabitin vähimmäisnopeus, joka vastaa yleisimmin käytössä olevaa nopeutta tällä hetkellä ja on teknologisesti toteutettavissa joka puolella Suomea. Nopeutta suurempi asia yleispalvelussa on kuitenkin se, että sen jälkeen laajakaista on ensimmäisenä Euroopassa kaikkien kansalaisten peruspalvelu, joka on oltava kohtuu hintaan saatavilla.

Lähdemme siitä, että valtio, maakunnat ja kunnat osallistuisivat runkoverkon parantamiskustannuksiin niiltä osin, kuin vuoden 2015 tavoitetasoa ei pystytä saavuttamaan kaupallisesti. Tarkoitus on, että maakuntien liitot kilpailuttaisivat rakentamisen teleyritysten kesken.

Rahoituksesta on tarkoitus sopia ja päättää tarkemmin tämän vuoden aikana. Uskon kuitenkin että kaupallisesti pystytään etenemään hyvin laajalti, ja että tehdyt linjaukset tulevat muutoinkin edistämään nopeiden yhteyksien tarjontaa.

Jatkossakin käyttäjä hankii ja kustantaa tilaajayhteytensä itse ja päättää myös tilaamansa yhteyden nopeudesta ja teknologiasta. Kansalaisten tasa-arvoa edistää myös ensi vuonna laajeneva kotitalousvähennys, jota voidaan käyttää myös tieto- ja viestintätekniikan asennustöihin.

Suomi on siis tarkoitus myös laajakaistaverkkojen nopeuksien osalta nostaa takaisin maailman kärkimaiden joukkoon.

 

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!

ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!

to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan

to 4. syyskuuta 2008 11:15:00
Hyvä Oulu!

alaosa.gif