Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45

Tuoreet tilastot tietävät kertoa, että päivittäin radiota kuunnellaan yli kolme tuntia ja se tavoittaa liki 80 prosenttia suomalaisista. Ehkä hivenen yllättäen internetin ja erilaisten päätelaitteiden huima kehitys ja yleistyminen eivät ole vielä sanottavasti vaikuttaneet radion asemaan edes nuoremmissa ikäluokissa. Radio on edelleen vahva media. Sillä on tärkeä paikka viestinmaisemassa ja tietysti kansalaisten elämässä sekä – mitenkään liioittelematta – myös sydämissä.

Entäpä radion tulevaisuus? Se, että asiat olivat hyvin eilen, ei valitettavasti näytä olevan tae siitä, että ne ovat niin myös tulevaisuudessa. Internetin ja digitaalisen maailman kehitys ovat kolhineet pahoin monia aiemmin vahvoja viestintäyrityksiä ja niiden takana olevia varmoina ja vakaina pidettyjä liiketoimintamalleja.  Monissa maissa sanomalehdet ja koko maailman mittakaavassa äänilevyteollisuus ovat tunnetusti suurissa, jopa ylitsekäymättömissä vaikeuksissa.  Tämän päivän teeman kannalta huomionarvoista on se, että useiden kansainvälisten radioketjujen pörssikurssit ovat romahtaneet.  Sijoittajat näkevät internetin myös radiota uhkaavana synkkänä pilvenä.

Onko näin vai onko internet muutettavissa myös mahdollisuudeksi?

Nykyisten toimiluvanvaraisten radioiden toimilupakausi päättyy vuoden 2011 lopussa, mikä tarkoittaa sitä, että hallinnossa olemme joutuneet jo käynnistämään seuraavan toimilupakierroksen valmistelun. Puhtaasti teknisen ja hallinnollisen valmistelun lisäksi tällainen taitekohta on sopiva aika keskustella ja pohtia myös radioon ja erityisesti valtioneuvoston päätösvallassa olevaan toimiluvanvaraisen radiotoimintaan liittyviä laajempia viestintäpoliittisia kysymyksiä

Toimilupien myöntäminen radiotoimintaan ei ole täysin vapaata harkintaa - niin kuin sanotaan - vaan valtioneuvoston on päätöksiä tehdessään otettava huomioon laki televisio- ja radiotoiminnasta. Lain mukaan ”julistaessaan haettavaksi ja myöntäessään toimilupia toimilupaviranomaisen tulee asianomaisella alueella harjoitettava televisiotoiminta ja radiotoiminta kokonaisuudessaan huomioon ottaen pyrkiä sananvapauden edistämiseen sekä turvaamaan ohjelmistotarjonnan monipuolisuus sekä yleisön erityisryhmien tarpeet”.  Näiden yleisten periaatteiden lisäksi on tiettyyn rajaan asti otettava huomioon myös se, että toimiluvanvaraisessa radiotoiminnassa on pääosin kysymys kaupallisesta yritystoiminnasta, vaikka yrittäjien riskit eivät sinänsä kuulu poliittisille päätöksentekijöille. Ketään ei pakoteta hakemaan toimilupia, mikä seikka tuntuu joskus unohtuvan.   

Tässä yhteydessä on syytä muistaa myös se, että hallitus on ohjelmassaan sitoutunut tietoyhteiskunnan ja innovaatioiden edistämiseen.

Tarvitsemme uusia työpaikkoja, uusia innovaatioita, uutta tekemisen meininkiä. Voisiko radioyrityksillä ja niiden toimintaa ohjaavalla toimilupapolitiikalla olla jokin rooli uuden innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamisessa? Kysymys liittyy myös viestintäpoliittiseen kysymykseen siitä, miten me kehitämme Suomesta innostavan uusien digitaalisten palvelujen kehityslaboratorion.

Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia seuraavan toimilupakierroksen käynnistyessä.

ma 30. elokuuta 2010 11:40:19
Sähköpostia viranomaiselta

ti 6. heinäkuuta 2010 14:24:21
Ei Oulujoen kaupunki vaan uusi Oulu

ke 30. kesäkuuta 2010 14:50:05
Ollako vai eikö olla tietoyhteiskunta?

pe 30. huhtikuuta 2010 13:26:21
Töitä tarjolla, onko tekijöitä?

pe 23. huhtikuuta 2010 12:14:49
Historiallisella energiapaketilla kohti puhtaampaa energiantuotantoa

ti 13. huhtikuuta 2010 18:44:26
Posti kulkee, paperisena ja sähköisenä

ma 22. maaliskuuta 2010 15:09:30
Ylen ihmeellisiä väitteitä!

to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

alaosa.gif