"Oulujoen kaupunki" 2020!
ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
Julkistimme eilen vision Ouluseudun tulevaisuudesta yhtenä kuntana. Vuosien ajan Ouluseutu on ollut monen seutukunnan roolimalli seutuyhteistyön kehittämissä. Paljon hyvää on saatu aikaan; yhdessä tarjottavia palveluja ja kuntien rajat ylittäviä hankkeita. Ensimmäinen seutukunnallinen kaava vahvistettiin juuri Ouluseudulle. Seutuvaltuusto on tehnyt työtään intensiivisesti, mutta työn hedelmät ovat käyneet viime aikoina vähiin. Seutuyhteistyöllä on saavutettu varmaankin lähes kaikki mitä voidaan saavuttaa.
Alueiden välinen kilpailu kiristyy - kilpaillaan työvoimasta, yrityksistä, koulutuksen laadusta, huippuosaajista jne. Pärjätäksemme elinvoimaisena ja dynaamisena alueena tarvitsemme monenlaisia investointeja; tuotannollisia investointeja houkuttelemaan yrityksiä ja lisäämään työpaikkoja, palvelurakenteeseen liittyviä investointeja ja infrastruktuurin tasoa parantavia investointeja.
Nämä investoinnit eivät synny pirstaleisessa päätöksentekorakenteessa, vaan tarvitaan yksi päätöksentekoelin, eli yksi valtuusto, vastamaan kokonaisvaltaisesta seudun kehittämisestä. Palvelut varmasti kyetään järjestämään, mutta elinvoimaisuus tarvitsee jatkuvia kehittämispanostuksia.
Mielestäni pystymme parhaiten palvelemaan seutumme asukkaita, huolehtimaan heidän hyvinvoinnistaan ja tarjoamaan elinkeinoelämälle hyvän toimintaympäristön sekä infrastruktuurin yhtenä kuntana. Tätä kuntaa voisi työnimellä kutsua vaikkapa "Oulujoen kaupungiksi". Käy tutustumassa visioon Oulujoen kaupungista osoitteessa www.oulujoenkaupunki.fi
ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?
ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas
pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?
ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti
to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista
su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...
pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt
pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?
to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!
ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!
ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille
pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin
ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!
ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"
su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.
ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"
to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!
ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!
to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan
to 4. syyskuuta 2008 11:15:00
Hyvä Oulu!
