Nuorisokoulusta
ti 13. helmikuuta 2007 12:51:00
Minulle esitettiin kysymys, mitä mieltä olen lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhdistämisestä ns. nuorisokouluksi.Lähtökohtaisesti on hyvä, että nuorella on mahdollisuus suorittaa sekä ammatillinen tutkinto että ylioppilastutkinto yhtä aikaa, vaikkakin vaihtoehto on vaativa. Kuitenkaan tutkintojen sisällöllisistä tavoitteista ei pidä joustaa. Lukion koulutuksen tavoite on valmistaa korkeakouluopintoja varten ja ammatillinen koulutus antaa pohjan työelämää varten. Siksi ammatillista peruskoulutusta ja lukiota on syytä kehittää omina kokonaisuuksinaan.
Erilliset ammatillinen koulutus ja lukio ei tarkoita etteikö yhteistyötä olisi; ammatillisessa koulutuksessa olevalle pitää olla mahdollisuus suorittaa lukion kursseja ja toisin päin. Yhteistyötä voidaan jopa lisätä esimerkiksi hallinnon ja opettajien käytön osalta. Tärkeintä on, että koulutusta kehitetään tarkoituksenmukaisesti.
to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä
ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?
ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas
pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?
ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti
to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista
su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...
pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt
pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?
to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!
ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!
ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille
pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin
ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!
ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"
su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.
ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"
to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!
ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!
to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan
