Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00

Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä. Viikon kuluttua tiedetään jo kuka vie pisimmän korren ja saa suurimman kannatuksen kuntapolitiikkaan. Meille ehdokkaille on tarjottu monenlaisia vaalikoneita vastattavaksi. Itse en ole ehtinyt kaikkiin vastaamaan, mutta jokusen tovin olen koneen äärellä viettänyt etsien parasta näkökulmaa välillä hyvinkin erikoisiin kysymyksenasetteluihin.

Tarvitsemme päättäjiä, jotka kykenevät katsomaan kokonaisuutta, jotka uskaltavat tehdä rohkeita päätöksiä tavoitteena hyvinvointi tulevillakin vaalikausilla. Yhden asian miehet ja naiset eivät mielestäni tarjoa vastuullista päätöksentekoa.

Kunnilla on vastassa tiukkenevat talousnäkymät ja valtiokin on entistä kiinnostuneempi siitä miten asioita kunnissa hoidetaan. Tulot ja menot on vain tasapainotettava. Jos kunnan talous on niin heikoissa kantimissa, että tuloilla nippa nappa katetaan ns. pakolliset peruspalvelut ja kehittämiseen ei rahaa riitä, niin kovin ruusuiset tulevaisuuden näkymät eivät taivaanrannassa siinnä.

Hyvään päätöksentekoon riittävien resurssien allokointi myös tuotannollisiin investointeihin, jotka pitemmällä aikajänteellä tuovat tuottoja kunnan kassaan. Niillä myös turvataan kunnan kyky järjestää peruspalveluja.

Kunnassa pitää kyetä herkällä korvalla kuuntelemaan palvelutarjonnan pullonkaulat ja kipupisteet. Ennaltaehkäisevään, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin toimiin täytyy myös olla plakkarissa rahaa.

Perheiden hyvinvointipalvelut ja hyvät koulutuspalvelut ovat peruspalvelujen ytimessä. Ikäihmisten monimuotoiset palvelut niin kotiin kuin palveluasumiseen on ikääntymisen turvana. Laitoshoito- ja hoivapaikat on mitoitettava tarpeen, ei suhteellisten prosenttien mukaan.

Päivähoidossa ja kouluissa on erityistä huomiota kiinnitettävä ryhmäkokoihin. Päiväkodin ja koulun yhteisöllisyys syntyy hyvästä työyhteisestä, johon kuuluu hyvä johtajuus ja hyvä ilmapiiri.

Terveydenhuolto ja sosiaalihuollon palvelut on saatava silloin, kun niitä tarvitaan. Joskus väistämättä joutuu jonottamaan ja odottamaan, mutta jonottamisessa on rajansa. Yhdistämällä oma palvelutuotanto ja yksityiset palvelut voidaan joustavasti vastata kysyntään. Tähän tarvitaan Oulussakin riittävästi rohkeutta.

Kokoomus tarjoaa hyviä työmiehiä ja -naisia seuraavaksi neljäksi vuodeksi kuntalaisten asioita hoitamaan. Olen ollut kaupunginvaltuutettuna Oulussa vuodesta 1989. Monessa eri luottamustehtävässä minulla on ollut mahdollisuus vaikutta oululaiseen hyvinvointiin ja olen ollut rakentamassa Oulusta Pohjois-Suomen veturia. Tätä työtä haluaisin jatkaa.

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!

ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!

to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan

to 4. syyskuuta 2008 11:15:00
Hyvä Oulu!

alaosa.gif