Ei vain koulutusta vaan elämää varten

to 15. maaliskuuta 2007 11:47:00

Eduskunta päätti tiistaina juhlallisin menoin nelivuotiskautensa. Eräänlaista haikeutta päättäjäisiin liittyy aina. Lähes kaikki kansanedustajat olivat läsnä ja ilmassa oli myös sähköä. Vaalityö on kiivaimmillaan ja kukaan ei varmasti tiedä ketkä ovat ne 200 kansanedustajaa, jotka seuraavat neljä vuotta säätävät lakeja.

Neljä tiivistä viikkoa kenttätyössä toreilla ja erilaisissa tilaisuuksissa on antanut hyvän kuvan tämän hetken ihmisten arkeen liittyvistä ongelmista. Vaalipaneeleissa tietyt asiat ovat paneelista toiseen nousseet esiin ja keskustelut yksittäisten ihmisten kanssa korostavat arjen ongelmia.

Vaikka valtiontalous on kasvussa, maahamme mahtuu paljon pahoinvointia, turvattomuutta ja syrjäytyneisyyttä. Tulevaisuus tuntuu monien mielestä epävarmalta. Työmarkkinoille tuleva nuori huomaa nopeasti, että eläkevirkoja ei enää ole, työt tarjotaan mielellään pätkissä ja usein hakijoita tehtävään on jopa useita satoja. Koulutus ei enää takaa mitään, vaaditaan paljon oma-aloitteellisuutta ja aktiivisuutta, että saa jalan jonkun yrityksen ovenrakoon.

Seuraavalla hallituksella on paljon tehtävää suomalaisen koulutuspolitiikan uudistamisessa. Korkeakoulujen aloituspaikkoja on liikaa ja osittain sijoittuvat väärille alueille. Onko koulutusalojen painotukset oikeassa suhteessa, vaatii pohdintaa. Millä lisätä toisen asteen koulutuksen houkuttelevuutta? Aikuiskoulutuksen roolia tulee vahvistaa ja vieläkin enemmän tukea pk-yrittäjien liiketoiminta osaamista. Onko perustutkimuksemme rapautumassa liian vähäisten resurssien ja tutkijoiden ala-arvoisen palkkatason vuoksi? Myös peruskoulutukseen tarvitsemme lisää panostuksia.

Tässä vain joitain huomioita tämän hetken koulutuspolitiikan heikoista lenkeistä ja kysymyksistä joihin pitää löytää vastaukset.


to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

ma 27. lokakuuta 2008 15:37:00
Me teimme sen!

ma 27. lokakuuta 2008 10:05:00
"Tarttis tehdä jotain"

su 19. lokakuuta 2008 19:00:00
Kunnallisvaalien loppukiri on käynnissä.

ma 29. syyskuuta 2008 13:54:00
"Voittajaksi internet maailmassa"

to 18. syyskuuta 2008 13:10:00
Sadan megan laajakaista kaikkien saataville 2015!

ti 16. syyskuuta 2008 12:41:00
"Oulujoen kaupunki" 2020!

to 4. syyskuuta 2008 15:22:00
Uusissa kytkykauppasäännöksissä erityishuomio kuluttajan asemaan

alaosa.gif