Aikalisä

to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29

Hyvät lukijat,

tässä tilanteessa, saatuani eilen tiedon, että sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ei ole löytänyt tapaa kompensoida suunniteltua Yle-maksua kaikista heikko-osaisimmille, on syytä ottaa aikalisä. Veroluonteiseen, asuntokohtaiseen yleisradiomaksuun liittyy sosiaalisia epäkohtia. Nyt on käynyt ilmi, että kaikkien pienituloisten ryhmien kannalta oikeudenmukaista mallia ei ole löytymässä. Näin ollen on parasta jatkaa valmistelua niin, että seuraava hallitus voi tehdä tarvittavat linjaukset rahoituksen uudistamiseksi.

Olen huolella perehtynyt kaikkeen palautteeseen ja julkiseen keskusteluun rahoitusjärjestelmän uudistamisesta, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Ylen rahoittaminen valtion budjetista olisi pitkällä tähtäimellä sosiaalisesti oikeudenmukaisin ratkaisu. Ymmärrän budjettirahoitteisuuden haasteet, mutta budjettirahoitteisuus ottaisi parhaiten ja yksinkertaisimmin huomioon kansalaisten elämäntilanteen.

Haluan korostaa, että viestintäministerin tehtävänä on edistää viestinnän moniarvoisuutta ja arvioida viestinnän kenttää kokonaisuutena. Viestintäministerin tehtäviin kuuluu tietysti myös huolehtia Yleisradion rahoituksen kestävyydestä.

Olen keskustellut myös suurimman oppositiopuolueen SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman kanssa. Häneltä saamani viesti on selvä sen suhteen, että parlamentaarisen ryhmän työ olisi pitänyt tuoda eduskuntaan työryhmän esittämässä muodossa.

Olemme siis tilanteessa, jossa rahoitusjärjestelmän uudistuksen epäkohtiin ei ole vielä löytynyt ratkaisua ja Ylen kokonaisuudistukselle ei löydy laajaa parlamentaarista tukea. Viestintäpolitiikan näkökulmasta minun olisi mahdotonta viedä eteenpäin uudistusta, joka ei edistä moniarvoista viestintää. Myös Kokoomuksen ministeriryhmä pitää kiinni siitä, että esitystä ei ole vietävissä eteenpäin ilman hallinnon uudistamista. Yle on eduskunnan ohjauksessa oleva laitos, ja uudistukselle halutaan laaja parlamentaarinen tuki. Näin ollen katson, että on parempi jatkaa kokonaisuudistuksen valmistelua ministeriössä, jotta seuraavan hallitusohjelman tekijöillä on mahdollisuus tehdä linjaukset kokonaisuudistuksesta seuraavaan hallitusohjelmaan

Ylen rahoitus on turvattu myös nykyisellä televisiomaksujärjestelmällä. Järjestelmä ei ole pitkäikäinen, mutta se on suhteellisen hyvin toimiva ja kykenee vielä turvaamaan rahoituksen. Hallitus on syksyllä määritellyt Ylen rahoituksen tason vuodelle 2011, ja olen vakuuttunut, että niin tämä kuin seuraava hallituskin haluaa kaikissa olosuhteissa varmistaa Ylen toimintaedellytykset.

ma 30. elokuuta 2010 11:40:19
Sähköpostia viranomaiselta

ti 6. heinäkuuta 2010 14:24:21
Ei Oulujoen kaupunki vaan uusi Oulu

ke 30. kesäkuuta 2010 14:50:05
Ollako vai eikö olla tietoyhteiskunta?

pe 30. huhtikuuta 2010 13:26:21
Töitä tarjolla, onko tekijöitä?

pe 23. huhtikuuta 2010 12:14:49
Historiallisella energiapaketilla kohti puhtaampaa energiantuotantoa

ti 13. huhtikuuta 2010 18:44:26
Posti kulkee, paperisena ja sähköisenä

ma 22. maaliskuuta 2010 15:09:30
Ylen ihmeellisiä väitteitä!

to 11. maaliskuuta 2010 15:17:29
Aikalisä

ti 23. helmikuuta 2010 17:44:45
Radioyrityksistä vauhtia innovatiivisen ja luovan Suomen rakentamiseen?

ma 8. helmikuuta 2010 15:10:56
Kuluttaja on sähköisen maailman kuningas

pe 22. tammikuuta 2010 12:59:10
Laajakaistan takapajula vai edelläkävijä?

ke 18. marraskuuta 2009 15:16:33
Tieto liikkuu langalla, mutta myös langattomasti

to 1. lokakuuta 2009 15:42:00
Hallituspuolueet yksimielisyyteen yleisradiomaksua koskevista linjauksista

su 23. elokuuta 2009 18:55:40
Yle-uudistuksista...

pe 26. kesäkuuta 2009 16:17:00
Nykyisen tv-maksujärjestelmän perusta aikansa elänyt

pe 24. huhtikuuta 2009 17:04:00
Tv-maksusta mediamaksuun?

to 16. huhtikuuta 2009 12:47:00
Sanoista tekoihin!

ti 10. helmikuuta 2009 15:30:00
Ei tuurilla vaan taidolla!

ke 4. helmikuuta 2009 17:49:00
H-hetki lähestyy Oulun seudun kunnille

pe 21. marraskuuta 2008 14:57:00
Vankilaratkaisuja on arvioitava suhteessa hallituksen aluepoliittisiin tavoitteisiin

alaosa.gif